sunnuntai 6. toukokuuta 2012

2.5.2012
Tänään lähdettiin kekustasta terminaalille päin 5.45. Tänään joutui lähtemään aikasempaan sen takia että ehtisi täyttää kuorman ja rengastoppiin kahdeksaksi vaihtamaan telin renkaat, kun ne olisi voinut koska vaan räjähtää ja hajottaa telin. No kun  renkaat oli vaihdettu lähettiin kohti Pennalaa viemään Eurokankaalle rullia ja Itellan varastolle ekana Lindrömsille 2 lavaa ja sitten vetäjää piti siirtää neljä ovea toiseen suuntaan jotta pääsisi Itellaan viemään tavaroita. Siellä oli sitten kaksi lavaa ilman kirjoja jotka oli unohtunut kiidolle. No saatiin kidolta lupa jättää tavarat sinne ja tuo huomenna kirjat. Kun tavarat oli jaettu pennalan alueella lähettiin kohti keskustaa. Ekana purettiin kärry loppuun ja vietiin se parkkiin 9.45 ja aloimme purkaa vetäjää kun vetäjä oli purettu Artjärven tavaria lukuun ottamatta lädimme hakemaan kärrystä seitsemän lavaa hyllytuotteita. Se mille ne meni on niin pihi äijä että yrittäää huijata rahtikirjoissa aina painon usein paino heittää 100 kiloa väärään suuntaa tai enemmän. Sama juttu oli noudoissa siltä paikalta heitto oli suurenmoinen. Kun siitä oli päästy lähettiin Artjärvelle viemään perunoita Pölläsen sukulaisille sekä jotain muuta pientä artjärvelle. Kun jaot oli tehty lähettiin orimattilaan hakemaan noudot ja kohti pennalan monieria hakemaan vähän tiiliä. Kun  sieltä päästiin piti mennä kiidolle purkaa kuorma ja otamaan dollin sieltä ja hakemaan kärryä Orimattilasta joka oli huollossa. Itse en lähtenyt viemään kärryä kiidolle vaan hyppäsin pois kyydistä 17.30.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti